Mikko “Kurre” Orava


Still thrashing since 1978.
Kotoisin Nurmosta, asuu Tampereella.
Muistan hyvin ensi kertani. Se tapahtui kotonani, olohuoneessa, ja siitä on jo kohta 20 vuotta. Se tapahtui television välityksellä. Olin yhdeksänvuotias, enkä todennäköisesti silloin edes oikein käsittänyt mitä se oli.
Näin miten Charlie Benante löi rumpua Indians -biisin moshpartissa. Näin Scott Ianin rintakarvat, joihin oli kirjailtu karvaleikkurilla "NOT". Näin kuinka karvaiset sedät heiluttivat pitkiä tukkiaan ylös-alas. Näin miten yleisö kirkui ja hyppi toistensa niskaan. Näin ja kuulin Anthraxin.
Halusin kuulla lisää. Halusin nähdä lisää. Halusin rintakarvat. Halusin rumpaliksi.

Ostin kuulemani ja näkemäni perusteella, Oy Faija Ab:n sponsorointisopimuksen turvin yhtyeen tuoreimman savikiekon "Among the Livingin". Jälkeenpäin olen järkeillyt, että siitä se oikeastaan lähti. Tuntui vaan, että koko ajan on pakko saada lisää. Mikään ei riittänyt. Seuraava tuli eteen koulun luokkaretkellä: "Fistful of Metal". Tuplalevy, jonka kannessa nyrkki lyö jonkun sedän suun mäsäksi. Tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut. Olin koukussa heviin.

Nyt, 19 vuotta ensimmäisen kertani jälkeen, voin sanoa, että olen saanut lähes kaiken minkä tuolloin halusinkin:

- Sain kuulla lisää. Keräilin kaikki pitkäsoitot vuoteen -93 asti, jolloin ilmestyi "Sound of White Noise", ensimmäinen levy uudella laulajalla. Uskon, että jokainen yhtyettä vähänkin seurannut ymmärtää miksi keräilyni loppui tähän.

- Pitkän odottelun jälkeen, minulle kasvoi rintakarvat (en tosin muista koska). En kuitenkaan ole vieläkään taiteillut niihin "NOT"ia. Ehkäpä tämä korjataan seuraavissa saunontasessioissa, toim. huom.

- Päätin aloittaa rumpujen soiton parikymppisenä. Kyseinen ”harrastus” on ehkäpä yksi parhaista asioista mitä olen koskaan aloittanut. Thank you, uncle Charlie!

- Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: EN OLE KOSKAAN NÄHNYT ANTHRAXIA LIVENÄ. Mistä saisin luodikon, voi p_____le!?!!!!

Ikimuistoisin ReiskaRock/Hevisaunakokemus

ReiskaRockissa oltiin poikain kanssa aamuyön pikkutunneilla yläkerrassa jutustelemassa mukavia, ja Miika "Mega" Kuusisen rokkia varten leipoma bostonkakku kiersi ringissä. Yhtäkkiä kämppään hyökkäsi Reiskan talossa varsin tuntematon näky: nainen.
Tästä ei ainakaan syöntivuorossa ollut herra Uronen säikähtänyt, vaan suu täynnä nisua korahti: "Ottaako huora pullaa?".

-Tämä jos mikä oli tilannekomiikkaa, ja aiheutti keskuudessamme eräillä
jopa nk. vedet silmistä -efektin.

Uronen eduskuntaan!